otsikkokuva

otsikkokuva

Erään tunnetun sadun opettamana tykkään leikkiä nuuskijaa: laittaa käteni kirpparipöytään tai alekoriin ja saada kiehtovia kankaita aarteekseni. Samoin uppoudun joskus kaavalehtien ääreen ja löydän kuin löydänkin kaavoja, joissa on melkein hopeiset reunat.

Olen jatkanut leikkiä yhdistämällä näitä löytöjä. Kankaista on tullut vaatteita tai muuta pehmeää. Voit yhtyä tähän leikkiin tutustumalla aarteisiini. Jos joku niistä miellyttää sinua, voit saada sen omaksesi.

perjantai 14. marraskuuta 2014

24 ihanaa päivää


"Joulupuu on rakennettu,
joulu on jo ovella.
Namusia riipustettu ompi
kuusen oksilla."


Kalenterissa on kultainen joulun taikasauva osoittamassa sitä päivää, jossa ollaan matkalla kohti oikeaa joulua. 
Meillä on joulukuun ajan seinällä vastaavanlainen tonttukalenteri. Koska meillä ei ole niin kilttejä tai ymmärtäväisia lapsia, että taskut voisi täyttää koko kuukaudeksi kerrallaan, taikasauva laitetaan seuraavan päivän taskuun taikomaan aamuksi yllätystä. Meidän kotitonttu on sen verran laiska, että se ruukaa taikoa Pihlaja-karkkeja (koska ne eivät sotke toisin kuin suklaakonvehtit). 
"Äiti, siellä oli nyt semmonen keltapunamusta pitkä karkki, jonka sisällä oli hillua. Mää melekee hehkutin", iloitsi 3-vuotias kerrattain.
Olen kyllä kuullut, että joissakin taloissa tonttu saattaa taikoa vaikka sellaisen paperilapun, jossa lukee esim: "Tänään leivotaan joulupipareita!" Minusta sellainen tonttu olisi kiva.


Tähden takana on ripustuslenkki. Painoksi kuusikalenteri tarvitsee jonkinlaisen kepin tai tangon alareunaan. Sitä varten on ommeltu kuja. Tanko ei kuulu kauppaan.
Kalenterin alareunan leveys 60cm ja korkeus 90cm.

35e + postituskulut 3e

Ihanaa joulunodotusta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti