otsikkokuva

otsikkokuva

Erään tunnetun sadun opettamana tykkään leikkiä nuuskijaa: laittaa käteni kirpparipöytään tai alekoriin ja saada kiehtovia kankaita aarteekseni. Samoin uppoudun joskus kaavalehtien ääreen ja löydän kuin löydänkin kaavoja, joissa on melkein hopeiset reunat.

Olen jatkanut leikkiä yhdistämällä näitä löytöjä. Kankaista on tullut vaatteita tai muuta pehmeää. Voit yhtyä tähän leikkiin tutustumalla aarteisiini. Jos joku niistä miellyttää sinua, voit saada sen omaksesi.

lauantai 30. elokuuta 2014

Piparkakkupumpuleita


Olen monesti harmitellut sitä, että kun tekee tai ostaa tytölle mekon juhliin, se on malliltaan tai kuosiltaan sidottu vuodenaikaan. Sillä tavalla, että kun talvella on juhlat, kesällä se mekko ei käykään, ja sitten seuraavana talvena mekko on jo pieni. Näin ollen käyttökerrat jäävät aika vähälle. Kun löysin tämän ruskeakukkakankaan (4 kpl vanhoja verhoja), ymmärsin löytäneeni ratkaisun harmituksiin: neljän vuodenajan mekko!



Huomasin vasta sitten, kun olin jo ompelemassa mekkoja, että osa kankaista tai kankaiden jotkut kohdat olivat himpun kellastuneet. Joissakin mekoissa se näkyy aavistuksen verran. Mielestäni tämä seikka antaa kuitenkin mekoille vain lisää "henkeä". :)


Tykkään vaatteista, jotka ovat käyttökelpoisia pitkään: ensin mekkona, sitten tunikana/paitana. Yllä olevassa kuvassa tytöllä on kokoaan vastaava mekko (116cm). Alla kokoa pienempi (104cm).


Saatavilla seuraavat koot:
128cm, pituus 65cm
116cm, pituus 61cm
104cm, pituus 56cm
104cm, pituus 56cm

25e/kpl + postituskulut 2,5e

(Jemmassa myös koot 92cm ja 86cm, HIUKAN eri mallisina. Kysy lisää!)

Ps. Osaisikohan kukaan sanoa, kenen valmistamaa tämä kangas on? Meillä on lastenhuoneessa verhot samasta kankaasta eri värisenä. Tai alunperin se oli essu, josta ratkoin takasauman... Essusta löytyy pieni kokolappu (48), eli se on "tehdastekoinen", mutta ns. pesulappua siinä ei ole. Kummankaan kankaan hulpiossa ei myöskään ole minkäänlaista painatusta. Kankaan leveys on hassu 86cm. Kukat, värit, ja essun malli vievät minut väkisinkin 70-80-luvulle.




lauantai 16. elokuuta 2014

Paitapuserohousut 122cm


 Edestä

 ja takaa.

Ai että miksikö paitapuserohousut?! ;D 
Ranteesta tulikin nilkka, jolloin lapsi voi kirjaimellisesti saada isän kädestä.
Jalassa housut jäävät lahkeesta kivasti vähän pussille. Yhdistä yläosaksi tytölle löysä valkoinen pitsipusero tai pojalle paita ja liivi kera rusetin.

20e + postituskulut 2,5e

maanantai 11. elokuuta 2014

Reissupyykkipusseja

Ettei pyykit mätäne matkalle...



Pese pussi reissun jälkeen, ja pakkaa se valmiiksi laukkuun odottamaan uutta reissua. 

12e/kpl + postituskulut 2,5e

lauantai 2. elokuuta 2014

Farkkulippiksiä, koko 50cm (n. 1v.)

Vaikkapa vastasyntyneelle poikalapselle vauvalahjaksi, ensi kesän lämpöä odottamaan. 


Lippis nro1, 12e


Lippis nro 2, 9e

Mekko 98cm

Pikkuprinsessalle. Loppukesäksi tällaisenaan, jouluna valkoinen paita ja sukkahousut alle.



Mekon pituus on 50 cm.

22e + postituskulut 2,5e